ORENDA
Ohjaus: Pirjo Honkasalo
Käsikirjoitus: Pirkko Saisio
Rooleissa: Alma Pöysti, Pirkko Saisio, Hannu-Pekka Björkman, Luca Leino
Kuvaus: Max Smeds
Musiikki: Sanna Salmenkallio, Elias Salmenkallio
Suomi, Viro, Ruotsi 2025
Kesto: 118 min.
ORENDA-SYYLLISYYDESTÄ JA ARMOSTA
Sopivasti pääsiäispyhiksi teattereihin saapuva uskonnollisfilosofinen Orenda (2025) on oikea vanhan ajan taide-elokuva, josta löytää muun muassa bergmanilaisia ja fellinimäisiä sävyjä. Pirjo Honkasaloa kutsua suomalaiseksi auteur-ohjaajaksi, niin erikoislaatuisia ja visuaalisesti sekä sisällöltään omannäköisiä hänen dokumenttinsa ja fiktioelokuvansa ovat aina olleet. Tällä kertaa fiktio-ohjaus Orenda muistuttaa kuitenkin enemmän Honkasalon pyhyyttä ja uskoa tutkivia dokumentteja Tanjuska ja 7 perkelettä ja Melancholian 3 huonetta kuin vaikkapa fiktioelokuvia Tulennielijää tai Betoniyötä, vaikka kaikkia yhdistääkin upea visuaalisuus ja pohdiskeleva tunnelma. Pääteemoiksi Orendassa nousee syyllisyys, synti, anteeksianto ja armo. Vaikeita, raskaitakin aiheita, mutta myös tärkeitä ja mieltä puhdistavia, jos aiheen käsittely onnistuu. Ja onnistuuhan se. Pirkko Saisio, Honkasalon elämänkumppani on käsikirjoittanut elokuvan ja näyttelee myös pääosaa, kapinallista pappia. Myös tämä on ollut loistava valinta, tai ehkä ei ole kyse valinnasta, vaan itsestäänselvyydestä.
Mezzosopraano Nora (Alma Pöysti) saapuu karulle ulkosaariston saarelle tavatakseen sinne erakoitunutta pappia, Nataliaa (Pirkko Saisio). Norasta on tullut äskettäin leski ja hän toivoisi, että Natalia siunaisi itsemurhan tehneen taiteilijamiehen ruumiin. Natalia on kuulunut myös miehen elämään aikoinaan ja molempia naisia yhdistää syyllisyys liittyen mieheen. Nora kaipaa syntiensä tunnustamista Natalialle, mutta samaa taitaa toivoa myös Natalia Noralta. Nuori poika (Luca Leino), joka asuu Natalian kanssa, liikkuu saarella kuin kummitus tai enkeli. Onko hän oikeastaan olemassa, vai loppujen lopuksi muisto tai haamu menneisyydestä?
Elokuvassa viitataan suoraan saksalaiseen kristilliseen mystikkoon Mestari Eckhartiin (n. 1260–1328) ja tämän ajatuksiin rajattomasta jumaluudesta, jonka voi löytää vain jättäytymällä oman tyhjyytensä armoille. Elokuvan nimi Orenda taas viittaa elämänvoimaan, joka löytyy meistä kaikista. Pirkko Saisio on kertonut, että hänen inspiraation lähteenään on ollut Martti Hämäläisen teos Eros, väkivalta ja uskonto. Monitasoinen, mutta myös ajoittain puuduttavan kirjakielinen ja saarnaava Orenda vaatii kärsivällisen katsojan ja kaipuun saada kysymyksiin vastauksia. Max Smedsin hätkähdyttävän upea kuvaus auttaa elokuvan sisälle ujuttautumiseen. Elokuva on kuin pitkä, polveileva uni, jossa käydään tunteita läpi laidasta laitaan, ennen kaikkea niitä epämukavampia, joita harvemmin halutaan kohdata.
Orenda (2025) ansaitsee kaiken kunnioituksen ja arvostuksen halussaan pohtia ja filosofoida elämää ja sen loppumista, uskontoa, tehdä unista ja liikkuvasta kuvasta taidetta. Sanna ja Elias Salmenkallion musiikki yhdistettynä Johann Sebastian Bachiin ja Smedsin kuvakieleen luo jotain sellaista, joka jättää jäljen pitkäksi aikaa. Viipyilyn, rauhoittumisen ja punnitsimisen aika ei ole onneksi mihinkään kadonnut.
Mari Lindqvist