Ohjaus: Selma Vilhunen
Käsikirjoitus: Kirsikka Saari, perustuu Saaren samannimiseen romaaniin
Pääosissa: Jere Ristseppä, Rosa Honkonen, Pihla Viitala, Ville Haapasalo, Abshir Sheikh Nur
Tuotanto Elli Toivoniemi, Venla Hellstedt / Tuffi Films
Kesto: 102 minuuuttia
Suomi, 2018
NUORET HÖLMÖILEVÄT SYDÄMET
Lyhytelokuvallaan Pitääkö mun kaikki hoitaa Oscar-ehdokkuuden 2014 saanut Selma Vilhunen voitti myös Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon vuonna 2016 elokuvalla Tyttö nimeltä Varpu. Sen jälkeen Vilhunen teki dokumentin nuorista keppihevosharrastajista. Hobby horse revolution (2017) nousi kansainväliseksi ilmiöksi. Jälleen Vilhunen vakuuttaa nuorista kertovalla elokuvallaan Hölmö nuori sydän (2018). 15-vuotiaista lähiönuorista kertova elokuva ei ole suunnattu pelkästään päähenkilöidensä ikäluokalle. Hölmö nuori sydän on tiukka katsaus nyky-Suomeen ja huono-osaisuuden periytymiseen, toisaalta elokuva tuikkii toivoa ja nimensä mukaisesti hölmöilyä ja nuoruutta. Kirsikka Saaren romaanista tehty käsikirjoitus kulkee jouhevasti. Saaren ja Vilhusen yhteistyö jatkuu, kuten jo Oscar-ehdokkuuskin antoi odottaa. Tänä syksynä meitä hemmotellaan laadukkailla suomalaisilla elokuvilla. Ensin saimme Aleksi Salmenperän taiteilijamaailmasta kertovan Tyhjiön ja nyt Vilhusen koskettavan lähiödraaman. Eipä voi ainakaan elokuvien yksipuolisuudesta valittaa.
Kiira (Rosa Honkonen) ja Lenni (Jere Ristseppä) ovat epäsuhta pariskunta. Tyttöjengin pomo Kiira on haksahtanut humalassa yhden illan juttuun hintelän, kiusatun Lennin kanssa ja lyhyestä huumasta onkin seurannut yllätys. Kiira on raskaana. 15-vuotias nuori nainen päättää pitää lapsen ja tutustua luokkalaiseensa Lenniin paremmin. Jospa heistä voisi tulla sittenkin pieni perhe. Kiiran kolmekymppinen äiti (Pihla Viitala) ei riemastu asiasta. Hän ei toivo Kiiran toistavan omia virheitään. Neljän lapsen yksinhuoltajana kun ei ole hänelläkään helppoa. Baareissa viihtyvän äitinsä (Katja Küttner) kanssa elelevä Lenni taas on oppinut menemään siitä, mistä aita on matalin. Kiiraan umpirakastuneena hän kuitenkin haluaa yrittää yhteiseloa. Pian on-off- suhteessa Kiiran kanssa kipuileva, isätön Lenni löytää turvakseen ja oppi-isäkseen naapurin Jannen (Ville Haapasalo). Jannen myötä Lenni hakeutuu keski-ikäisten työttömien uusnatsien nyrkkeilyporukkaan. Kohta lähiö-ostarin kebab-paikan ikkunat helisevät ja kaiken hajottaminen ja hakkaaminen tuntuvat järkeenkäyvältä, kun Kiirakin vain nalkuttaa ja perää vastuunkantoa. Kiira sen sijaan harjoittelee aikuistumista pikavauhdilla. Asema tyttöjengissä heikkenee kasvavan mahan myötä.
Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset– elokuvasta tuttu Rosa Honkonen ja näyttelijänä ensikertalainen Jere Ristseppä ovat elokuvan sielu. Vilhunen onnistuu jälleen nuoria ohjatessaan ja nuoret suoriutuvat upeasti rooleistaan. Minkäänlaista vaivaantumisen tunnetta ei elokuvaa katsoessa tule. Nuoret puhuvat ja käyttäytyvät ikäistensä tavoin. Siten, miten käyttäydytään, kun kaikki on vasta edessä, eikä elämänkokemusta ole vielä siunaantunut. Se, miten nuoret, oikeastaan itsekin vasta lapset, kasvavat elokuvassa vanhemmuuteen, on hämmentävää katseltavaa. Aivan samankaltaisia vaiheita elää läpi moni kolmekymppinenkin pariskunta perhettä perustaessaan. Nuorilta vain puuttuu tulevaisuudesta murehtiminen. Elokuvan ydin on toivo, joka säilyy nuorissa. Kaikenlaista voi hölmöillä ja monenlaista käydä läpi, mutta itsestä ja muista huolehtiminen on tärkeää. Huolehtimista voi oppia vaikka siltä Jannen mielestä vääränväriseltä naapurilta ja hänen perheeltään. Ei ole myöhäistä alkaa ottaa vastuuta, vaikka aloittaen niistä likaisista sukista oman huoneen lattialla. Että voisi huolehtia joskus myös muiden sukista. Ja vähän muustakin.
Mari Lindqvist