Ohjaus: Ewan McGregor
Käsikirjoitus: John Romano, perustuu Philip Rothin romaaniin
Pääosissa: Ewan McGregor, Jennifer Connelly, Dakota Fanning, David Strathairn, Uzo Aduba, Molly Parker
Pituus: 109 minuuttia
Yhdysvallat, 2016
American Pastoral – unelmasta painajaiseksi
Loisteliaan Philip Rothin Pulitzer-palkittu American Pastoral (2016) on romaani, josta on vaikeaa, lähes mahdotonta tehdä hyvää elokuvaa. Hurmaavalta skotti-näyttelijältä Ewan McGregorilta ei ole kunnianhimoa puuttunut, kun hän on valinnut romaanin esikoisohjauksensa käsikirjoituksen pohjaksi. Rohkeus on loppunut kuitenkin kesken. Alkuperäiskäsikirjoituksen tarkka noudattaminen ei toimi luontevasti näin laajassa ja monivivahteisessa teoksessa. Oma näkemyskin unohtuu silloin helposti ja kerrokset ihmishahmoissa ja juonenkäänteissä katoavat. Elokuvasta tulee helposti kirjan tapahtumien ja ihmiselämien tallentamista ja esittelyä, eikä elokuvan katsoja näe samaa kuin kirjan lukija; että myös tarinan kertoja, kirjailijan alter ego näkee tapahtumat ja henkilöt omasta subjektiivisesta näkökulmastaan, mielikuvitellen miten tarina eteni, mitä hänen nuoruutensa idoli tunsi. Silti; Ewan McGregorin American Pastoral ei ole turha teos; alkuperäiskäsikirjoituksen teemoista suurin osa on säilynyt, vaikka myytit ja nostalgia on unohdettu. Amerikkalaisen unelman muuttuminen, sukupolvesta riippuen, vanhempien ja lasten välisten suhteiden vaikeus, elämän valintojen seuraukset nousevat esiin ja herättävät katsojassa toivottavasti halun tutustua myös alkuperäisteokseen.
Nathan Zuckerman (David Strathairn) on kuusikymppinen kirjailija, joka luokkakokouksessa kyselee muilta vanhoilta oppilailta koulun oman ”Kennedyn” eli legendaarisen jalkapallotähden ja 60-luvun amerikkalaista unelmaa nuoruudessaan eläneen Seymour Irving Levovin perään; mitä hänelle nykyään kuuluu. Lempinimen Swede saanut Seymour (Ewan McGregor itse) päätyi naimisiin entisen kauneuskuningattaren, Dawnin (Jennifer Connelly) kanssa ja oli hetkessä menestynyt liikemies. Nyt Nathan kuulee elämäntarinalle hätkähdyttävää jatkoa. Sweden änkyttävä, herkkä tytär, ainokainen Merry (Dakota Fanning) on teini-iässä radikalisoitunut ja liittynyt väkivaltaiseen, amerikkalaista yhteiskuntaa kritisoivaan järjestöön ja kadonnut saamiensa pommisyytteiden jälkeen. Sweden elämä on sen jälkeen keskittynyt tyttären etsintään ja perheen jälleenyhdistämiseen. Lopulta Swede on löytänytkin tyttärensä, vuosien jälkeen, mutta miten lapsen katoaminen vanhemmilta, niin henkisesti kuin fyysisestikin, on vaikuttanut lopulta heidän elämäänsä, muuttanut heitä ihmisinä? Merryn löytyminen pakottaa Stewen polvilleen ja katsomaan muuttuvaa maailmaa uudesta näkökulmasta.
Elokuvan vahvuus on taitavissa näyttelijäsuorituksissa. Etenkin Dakota Fanningin Merrie on täynnä herkkyyttä ja hulluutta. Heikoin lenkki onkin yllättäen McGregor itse. Haastava tehtävä kameran molemmin puolin on aiheuttanut sen, että Stewesta on tullut turhan kirkasotsainen ja sävytön jokamies. Myös David Strathairnin karisman ja kertojan näkökulman sivuun jättäminen elokuvan edetessä on harmittavaa. Elokuva on turhan täynnä yksiulotteista Steweä. Vivahteikkaan Jennifer Connellyn Dawn jää hänkin sivuhenkilöksi. Dawnin kauneusleikkaukset, syrjähypyt, tiukka takertuminen menneeseen, aikaan, jolloin kaikki oli vielä edessä ja hyvin kuvaavat terävästi perheen traagista kohtaloa.
Onneksi Philip Rothin romaanin henki on aistittavissa elokuvassa. Ewan McGregorilla on kaikki valmiudet löytää esikoisohjauksen jälkeen vahvempaa omaa ääntä, niin visuaalisesti kuin kerronnallisestikin. Hyvä suunta hänellä jo selvästi on, sekä taitoa nähdä olennainen; elämän mysteerin kauhistuttava tragikoomisuus.
MARI LINDQVIST