Ohjaus: Anthony Maras
Käsikirjoitus: John Collee, Anthony Maras
Pääosissa: Dev Patel, Armie Hammer, Jason Isaacs, Nazanin Boniadi, Tilda Cobham-Hervey, Anupam Kher
Kesto: 123 minuuttia
Australia, Intia, Yhdysvallat, 2018
PIINAAVIA HETKIÄ HOTEL MUMBAISSA
Kreikkalaisaustralialaisen Anthony Marasin esikoispitkä tekee vaikutuksen. Hotel Mumbai (2018) perustuu vuoden 2008 marraskuun tapahtumiin Intian suurimmassa kaupungissa Mumbaissa, jossa tehtiin sarja terrori-iskuja tarkoituksena kostaa Intian Pakistania kohtaan harjoittama riisto. Elokuvassa keskitytään vain yhteen kohteeseen, loisteliaaseen, viiden tähden Taj Mahal Palace -hotelliin. Siellä henkensä iskussa menetti ainakin 167 ihmistä, joista suuri osa oli länsimaalaisia. Perinteisestä toimintatrilleristä elokuva on kaukana eikä varsinaisia päähenkilöitä elokuvassa ole, jos siksi ei lasketa tarjoilija Arjunia (Dev Patel), joka oman henkensä uhalla auttaa hotellin asiakkaita. Päähenkilöttömyys vain voimistaa katsojan piinaa. Koska elokuva perustuu tositapahtumiin, kuka vain voi kuolla ja kuka vain säästyä. Sattumanvaraisuus ja pakistanilaisten islamistiterroristien katkeruudesta kumpuava kylmäverisyys tekevät elokuvasta liki kestämättömän katsomiskokemuksen.
Tapahtumat alkavat, kun hotellin vakiovieras, iranilais-brittiläinen perijätär Zahra (Nazanin Boniadi) saapuu hotelliin. Hän on juuri mennyt naimisiin amerikkalaisen Davidin (Armie Hammer) kanssa. Heidän vauvaansa hoitaa Sally (Tilda Cobham-Hervey). Samaan aikaan nuoret pakistanilaiset ääri-islamistit (Amandeep Singhin, Suhail Nayyarin, Yash Trivedin ja Gaurav Paswalanin) lähestyvät Mumbaita, aikeenaan mittava terroristi-isku. Nuoria, köyhyydestään katkeroituneita miehiä ohjataan ja kannustetaan iskuun korvakuulokkeiden avulla, uskoonsa vedoten. Slummissa asuva, hotellissa työskentelevä perheenisä Arjun (Dev Patel) valmistautuu työpäiväänsä. Hänelle, niin kuin muillekin hotellin työntekijöille ravintolapäällikkö Oberoi (Anupam Kher) on teroittanut, että asiakas on jumala. Kun terroristit hyökkäävät hotelliin ja alkavat ampua järjestelmällisesti kaikkia vastaantulevia ihmisiä, Arjun ja suurin osa henkilökuntaa ei yritä paeta, vaan alkaa auttaa asiakkaita. Yhdellä pelastettavalla, öykkärimäisellä venäläisellä liikemies Vasililla (Jason Isaacs) on armeijatausta, mutta hänkään ei juuri pysty puolustautumaan konetuliasein ja kranaatein varustautuneita terroristeja vastaan. Sisävessan ihmeellisyyttä ja länsimaista pröystäilyä silmät pyöreinä ällistelevät terroristit ampuvat kaikkia liikkuvia kohteita, kuin räiskintäpelissä. Kokemattomille miehille mielessä on vain taivaassa odottavat vastaavanlaiset ilot ja katteettomilta kuulostavat lupaukset, joita korvanapeista heille syydetään vallanhaluisen johtohahmon toimesta.
Kuvaaja Nick Remy Matthewsin kuvaus ja Peter McNultyn leikkaus pelaavat hyvin yhteen. Hotellin satukirjamainen ulkoasu ja slummien kiihkeä kuhina, lastenhoitaja Sallyn ahdistavat hetket vauvan kanssa komerossa piilossa ja terroristien silmitön väkivalta on kuvailtu tunteita herättävästi. Verellä ja väkivallalla ei mässäillä, mutta katsojan tuntema ahdistus piilottelevien, selviytymistä yrittävien puolesta on liki sietämätöntä.
Maras on esikoisohjauksessaan upeasti onnistunut ja osaa herättää katsojan ajattelemaan myös maapallon varallisuuden jakaantumista. Voidaan tietysti ajatella, että elokuva antaa terroristeille sen, mitä he halusivatkin; näkyvyyttä ja huomiota. Toisaalta Hotel Mumbai (2018) on selkeä kunnianosoitus hotellin työntekijöille, joista suuri osa jäi vapaaehtoisesti paikalle auttamaan vieraita, vaikka olisi päässyt karkuunkin. Ohjaaja on haastatellut iskusta selvinnyttä hotellin henkilökuntaa ja sen asiakkaita, katsonut satoja tunteja uutislähetyksiä ja videoita, kuunnellut terroristien käymiä puhelinkeskusteluja nauhoilta. Tämä kaikki näkyy elokuvassa, josta päällimmäiseksi ajatukseksi jää se, inhimillisyys ja hyvyys lopulta voittavat, vaikka vallanhalusta ja manipulointitaidosta kumpuava toinen ääripää ihmisyydestä niitä kuinka yrittäisivät tukahduttaa.
Mari Lindqvist