Ohjaus: Paolo Virzi
Käsikirjoitus: Paolo Virzì ja Francesca Archibugi
Pääosissa: Micaela Ramazzotti, Valeria Bruni Tedeschi, Valentina Carnelutti, Tommaso Ragno, Bob Messini, Bobo Rondelli, Anna Galiena, Emanuele Barresi
Kesto: 116 min.
Italia, Ranska 2016
PAKOON TÄYSJÄRKISYYTTÄ
Italialainen kirjailija ja ohjaaja Paolo Virzi (Tutti i santi giorni, 2012) on tehnyt riipaisevan ja hysteerisen hauskan tarinan yllättävästä ystävyydestä. Valeria Bruni Tedeschin ja Micaela Ramazzottin yhteen pelaava, vaikuttava näyttelijätyö osoittaa, kuinka vaikeaa on selviytyä maailmassa, jossa täysjärkisyys on kahlitsevaa ja menneisyyden haavat kirveltäviä. Virzin moniulotteista ohjausta on verrattu Ridley Scottin iki-ihanaan Thelmaan ja Louiseen. Hulluna onnesta (La pazza gioia, 2016) käsittelee naisen aseman lisäksi kuitenkin myös vanhemmuutta, vaikeita sukulaisuussuhteita ja usein kyseenalaista suhtautumistamme mielen sairastumiseen.
Keski-ikäinen Beatrice (Valeria Bruni Tedesch) on suulas ja mielikuvitusrikas, anteliaisiin mekkoihin pukeutuva perijätär, joka näkee jokaisessa miehessä potentiaalisen ihailijan. Hän on potilaana toscanalaisessa Villa Biondissa, suljetussa psykiatrisessa hoitolaitoksessa. Uutena paikkaan saapuu nuori introvertti, itsemurhaa yrittänyt Donetella (Micaela Ramazzotti), jonka salaperäisyys alkaa kiehtoa Beatricea. Naisten välille syntyy luja ystävyys ja lähtiessään pakomatkalle sairaalasta, he päättävät auttaa toisiaan selvittämään menneisyyden vaikeita asioita. Tunnetilat vaihtelevat matkalla äärimmäisyydestä toiseen ja katsoja tekee samalla matkaa kahden naisen mielenmaisemaan. Maaninen Beatrice ja depressiivinen Donatella täydentävät ja tukevat, milloin eivät kiusaa ja raasta toisiaan. Molempien naisten äitien luona vierailu selventää, miksi he matkalle ovat lähteneet; eivät ainakaan tullakseen äitiensä kaltaiseksi vaan löytääkseen paikkansa selväjärkisten maailmassa. Donatellan oma poika on hänelle tärkeintä maailmassa. Pojan tavatessaan hän ymmärtää jotain oleellista tavallisten asioiden ja normaalin elämän tärkeydestä.
Pienessä roolissa itsekin vilahtava Paolo Virzi osaa asettaa koskettavat kuvansa oikeaan järjestykseen. Donatellan ja Beatricen matka on todentuntuinen ja voimakkaita tunteita niin katsojassa kuin päähenkilöissä herättävä. Jo lapsena itsensä surullisiksi kokeneet naiset ovat samaistuttavia ja sympatiaa herättäviä. Psykiatrisen hoitolaitoksen työntekijöitä ei elokuvassa ole demonisoitu; he ovat ihmisiä itsekin; kokevat riittämättömyyden tunnetta työssään ja elämässään.
Hulluna onnesta (La pazza gioia, 2016) on värikäs matka ihmisyyteen ja ystävyyden eheyttävään voimaan. Se antaa toivoa, repivyydestään huolimatta. Elokuvassa terveinä pidetyt ovat ajoittain vähintään yhtä hulluja kuin sairaaksi mainitut ja hullut paljon viisaampia kuin täyspäiset. Siksi pakomatkat molempiin maailmoihin ovat joskus välttämättömiä.
MARI LINDQVIST