HYTTI NUMERO 6
Ohjaus: Juho Kuosmanen
Käsikirjoitus: Andris Feldmanis, Livia Ulman ja Juho Kuosmanen, Rosa Liksomin romaanin innoittamana
Pääosissa: Seidi Haarla, Yuriy Borisov, Dinara Drukarova, Julia Aug, Lidia Kostina, Tomi Alatalo
Kuvaus: J.P. Passi
Pituus: 106 minuuttia
Suomi, Venäjä, Viro, Saksa, 2021
MENOLIPPU LÄHELLE JA KAUAS
Juho Kuosmasen Hytti nro 6 sai täysin ansaitusti heinäkuussa Cannesin elokuvajuhlien kakkospalkinnon, Grand Prix’n, jakaen sen iranilaisen Asghar Farhadin ohjaaman A Heron kanssa. Elokuva on nyt myös Suomen Oscar-ehdokas. Hienon elokuvan kerrotaan olevan Rosa Liksomin romaanin innoittama ja paljon samaa aistivoimaista henkeä elokuvasta löytyykin, vaikka päähenkilöiden ikiä ja vähän luonnettakin on muutettu. Tapahtumat sijoittuvatkin nyt 90-luvun puoliväliin, kirjan 80-luvun sijaan ja nyt matkataan Moskovasta Murmanskiin Mongolian sijasta. Silti elokuvasta haistaa, maistaa, tuntee, kuulee asioita ja tilanteita, jotka vievät jonnekin omaan alitajuntaan ja unohdettuihin tuntemuksiin, ilman liiallista nostalgista kuorrutusta.
Suomalainen arkeologian opiskelija Laura (Seidi Haarla) matkustaa junalla läpi talvisen harmaan Venäjän Murmanskiin katsomaan kalliopiirustuksia. Taakseen hän jättää, vähän vastentahtoisesti, vanhemman naisystävänsä, rakastettunsa Irinan (Dirana Drukarova) ja tämän akateemiset älykkö- ja taiteilijaystävät. Hyttikaveriksi junassa Lauralle siunaantuu nuorempi kaivostyöntekijä Ljohan (Juri Borisov), joka vaikuttaa aluksi täysjuntilta, aggressiiviselta juopolta eli mahdollisimman hankalalta reissukumppanilta. Useita päiviä kestävän matkan aikana molempien suhtautuminen toiseen kuitenkin muuttuu, ensin ystävyydeksi ja lopuksi suhde saa jopa romanttisia sävyjä. Sitä ennen ehditään käydä kuitenkin yöpymässä ja juopottelemassa yksi yö elämänohjeita jakelevan mummon (Lidia Kostina) luona ja tutustua junassa suomalaiseen epärehelliseen kitarasankariin.
Sympaattisen pienimuotoinen Hytti nro 6 kertoo ennen kaikkea ystävyydestä ja reissukumppanuudesta. Toisaalta se käsittelee myös yksinäisyyttä ja sitä vanhanaikaista olotilaa ja tilannetta ennen kännyköitä ja omia turvallisia kuplia, kun oli pakko tutustua, avautua ja selviytyä keskellä vierasta kulttuuria ja outoja erilaisia ihmisiä, ilman piiloutumista puhelimeen, pakenemista tuttujen, turvallisten ihmisten ja asioiden vaikutuspiiriin. Lauran videokamera tallentaa fiiliksiä ja tunnelmia, äänimaailma on taiten rakennettu junan kolinoineen, puheensorinoineen ja kuulutuksineen.
Seidi Haarla ja Juri Borisov loistavat rooleissaan ja J.-P. Passin intiimi kuvaus tulee iholle. Katsoja tuntee Lauran ja Ljohanin ahdistuksen, tympääntymisen, väsymyksen, pelokkuuden ja lopulta rentoutumisen, avautumisen ja ilon. Kari Kankaanpään tarkka lavastus ilahduttaa etenkin vanhempaa katsojakuntaa Adidas-pipoineen ja korvalappustereoineen. Kuosmanen onnistuu tärkeimmässä; elokuvan jälkeen katsoja on tehnyt pitkän, vaiherikkaan matkan, paitsi itseen, myös menneisyyteen ja nykyisyyteen.