Ohjaus: Tiina Lymi
Käsikirjoitus: Tuomas Kyrö, Tiina Lymi, Juha Lehtola
Näyttelijät: Heikki Kinnunen, Satu Tuuli Karhu, Kaisa Hela, Elina Knihtilä, Mari Perankoski, Iikka Forss, Sulevi Peltola, Janne Reinikainen, Sari Siikander, Jani Volanen
Kesto: 118 min.
Suomi, 2018
MIELENSÄPAHOITTAJA ILOSTUU
Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja– elokuvasta ei pääse mieltään pahoittamaan. Ohjaaja Tiina Lymi yllättää –ja ei yllätä sittenkään. Lymi on aiemmin näyttänyt kyntensä käsikirjoittamisessa, nyt hän loistaa ehdottomasti myös näyttelijäohjauksessa, etenkin nuoren lupauksen, elokuvan toisen pääosan esittäjän Satu Tuuli Karhun kohdalla. Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja onnistuu paremmin kuin edeltäjänsä, sekä löytämään Tuomas Kyrön kirjojen alkuperäisen hengen että tuomaan oman näkökulmansa vanhojen asioiden haikailijasta. Siinä missä Dome Karukosken Mielensäpahoittaja oli Suomi-nostalgiaa ja utuisia viljavainioita, Ilosia aikoja pureutuu henkilöihinsä ja näiden välisiin suhteisiin, hankauskohtiin pieteetillä ja tragikoomisella tarkkuudella. Nyt on kysymys ennen kaikkea yksilöistä, toiseksi vasta suomalaisuudesta tai ikäpolvien välisistä kuiluista.
Mielensäpahoittaja (Heikki Kinnunen) on leskeksi tultuaan tuuminut, että kaikki mitä hänen on pitänyt tehdä elämässään, on tehty. Siksi hän päättää kuolla ja alkaa rakentaa itselleen ruumisarkkua. Perunansakin hän päättää lahjoittaa naapurilleen Kolehmaiselle (mainio Sulevi Peltola). Brysselissä pitkään asuneet poika Pekka (Jani Volanen) ja tämän vaimo Katri (Elina Knihtilä) eivät ymmärrä vanhaa miestä, vaan alkavat suunnitella hänelle ”sijoituspaikkaa”. Heidän 17-vuotiaan tyttärensä Sofian (Satu Tuuli Karhu) on tarkoitus mennä opiskelemaan huippuyliopistoon Yhdysvaltoihin, mutta sitä ennen pitää osallistua kuitenkin Helsingissä järjestettävään kansainväliseen bisnes-forumiin. Sofia päättää kuitenkin yllättäen palata pappansa luokse, vanhempien tietämättä. Syyksi hän kertoo, että haluaa huolehtia isovanhemmastaan, mutta jotakin tyttö selvästi myös salailee. Mielensäpahoittaja ei tytön majoittumisesta kotiinsa alkuun ilahdu, mutta yhteiselo alkaa kohta sujua kangerrellen. Pian kumpikin huomaavat tarvitsevansa ja ymmärtävänsä toisiaan. Vanhemmille alkaa pikkuhiljaa selvitä, mitä kaikkea heidän tyttärensä onkaan heiltä salaillut.
Karukosken elokuvan Mielensäpahoittajan, Antti Litjan vaihtuminen Heikki Kinnuseen herätti monissa varmasti epäilyksiä. Pelot liian vahvoista maneereista tai painotuksista osoittautuvat kuitenkin turhiksi. Kinnunen on parhaassa terässään ja tekee vakuuttavaa työtä. Myös yhteispeli herkkäkasvoisen häslääjän, Sofiaa esittävän Karhun kanssa on ilahduttavaa katsottavaa. Yhteinen sävel löytyy aivan kuten käsikirjoituksessakin. Elokuvan kolmanneksi päähenkilöksi on nostettava Jani Volasen yltiöärsyttävä, pelottavan tutunomainen Pekka, jolle kaikki Suomessa merkitsee noloa, ylihinnoiteltua, junttia ja siteeraten häntä itseään; maksamakkaranväristä. Omahyväinen, olen-aina-oikeassa-Pekka on tullut ehkä isäänsä, kuten elokuvan henkilöt toteavat, mutta ei ole vielä oppinut siitä mitään. Isänsä, Mielensäpahoittaja taas on oppinut paljonkin ja oppii koko ajan lisää, myös itsestään, vaikka sitten toinen jalka haudassa. Toisaalta vanhempien huoli, suuret odotukset ja järjestelyt tyttären tulevaisuuden suhteen on kovin ymmärrettävää, hyväähän vanhemmatkin tarkoittavat, vaikkakin välillä tyttärensä hyvinvoinnin kustannuksella. Satu Tuuli Karhu osaa hyvin ilmentää häilyvää ja epävarmaa, kuitenkin miellyttämishaluista ja älykästä tyttöä, jolta puuttuu ehkä elämänkokemus, mutta toisaalta löytyy avoimuutta ja rohkeutta oppia uutta.
Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja (2018) tulee varmasti ottamaan yleisönsä. Tuomas Kyrön huumori ja tarkkuus yhdistettynä Tiina Lymin ja työryhmän toimivaan rytmitykseen ja napakkaan dialogiin naurattanee muitakin kuin suomalaisia. Kyrö on osallistunut käsikirjoituksen tekoon, kuten myös lavastuksen suunnitteluun. Ilahduttavia yksityiskohtia löytyy etenkin 80-luvun teinin vinttikamarista ja niin keski-ikäinenkin katsoja vaipuu nostalgiaan ET-figuurien ja Ritari Ässä-julisteiden keskellä. Meistä kaikista kun löytyy mielensäpahoittaja; olivathan asiat sentään ennen niin paljon paremmin!
Mari Lindqvist