Ohjaaja: Sofia Coppola
Kuvaus: Philippe Le Sourd
Pääosissa: Colin Farrell, Nicole Kidman, Kirsten Dunst, Elle Fanning, Oona Laurence
Yhdysvallat, 2017
MIEHEN LUMO
Käsikirjoittaja-ohjaaja Sofia Coppola (Virgin Suicides , Lost in Translation, Marie Antoinette) osaa lumota. Lumotut (The Beguiled, 2017)on tiivistunnelmainen elokuva, jonka tarina sijoittuu Yhdysvaltain sisällissodan loppuvaiheisiin, pieneen etelävaltiolaiseen tyttöjen sisäoppilaitokseen. Sen suojattua elämää viettäneet nuoret naiset ottavat hoiviinsa haavoittuneen vihollissotilaan. Thomas P. Cullinanin vuonna 1966 ilmestyneeseen romaaniin The Beguiled (1966) perustuva tarina kuvattiin elokuvaksi jo 1971 nimellä Korpraali McB. Pääosaa näytteli tuolloin Clint Eastwood ja ohjaajana toimi Don Siegel . Coppolan elokuvassa näkökulma on kuitenkin tyttöjen ja naisten. Lumotut luottaa tunnelman voimaan. Se ei opeta tai väitä mitään, vaan näyttää tapahtumien vääjäämättömän kulun runollisten kuvien ja vaivoin tukahdutettujen ja lopulta purkautuvien tunteiden viedessä tarinaa. Tätä versiota tarinasta ei mies olisi voinut ohjata. Niin raadollisina ja toisaalta ymmärrettävinä elokuvan tytöt ja naiset nähdään.
Jenkkisotilas korpraali John McBurney (Colin Farrell) makaa haavoittuneena metsässä, kun sieniä poimimassa ollut tyttökoulun nuori oppilas löytää hänet ja auttaa miehen koululle turvaan ja hoitoon. Koulun johtaja, Martha-neiti (Nicole Kidmann) on aluksi luovuttamassa miestä omille, vankilaan vietäväksi, mutta alkaakin tuntea vastentahtoista eroottista vetoa vihollissotilasta kohtaan. Samoin miehestä lumoutuvat myös tyttökoulun toinen opettaja Edwina (Kirsten Dunstin) ja oppilaat, etenkin viettelijätärmäinen ja levoton Alicia (Elle Fanning). Eniten vastakaikua korpraalilta tuntuu saavan Edwina, jolle John tunnustaa rakkautensa, mutta toisaalta hän tuntuu hurmaantuvan kaikista naisista omalla tavallaan. Onko kyseessä vain taktiikka selviytyä avuttomana ja haavoittuvana, naiset laskeskelevat mielessään ja alkavat samalla mustasukkaisena taistella miehestä.
Philippe Le Sourdin (The Grandmaster) puissa ja pensaissa, valkoasuisissa kalvakoissa neidoissa ja haavoittuneen miehen puolialastomalla iholla viipyilevä satumainen kuvaus hivelee silmiä. Äänimaailma on rakennettu upeasti kuvia myötäilemään. Tyttökoulun naisten ja tyttöjen ja toisaalta karismaattisen korpraalin lumovoiman voi aistia ja tuntea. Toivuttuaan John alkaa hoitaa koulua ympäröivää puutarhaa, mutta symboliikka ei silti vaikuta liian osoittelevalta. Onhan ympäröivän metsän lumovoima jo tullut tutuksi ja se, mitä metsästä voi löytyä, aivan yllättäen. Utuiset, valkeat sisäkuvat toimivat kontrastina villiintyneelle ulkomaailmalle, jossa edelleen käydään sotaa. Mutta turvapaikkakin voi muuttua vankilaksi, yhdessä hetkessä, jos vahvoissa tunteissa vellovista naisista joku loukkaantuu tai kokee itsensä uhatuksi tai petetyksi.
Sofia Coppola ei petä tälläkään kertaa. Hänellä on kyky saada katsoja ymmärtämään tilanteita ja ratkaisuja, joita ei alun perin pitäisi hyväksyttävänä. Taiten valitut näyttelijät pistävät parastaan; naisen seksuaalisuus eri ikäisenä näyttäytyy Kidmanin keski-ikäisessä turhautumisessa, Dunstinin aikuisessa kypsyydessä ja Fanningin nuoressa estottomuudessa. Kaikilla on kiire, kello käy ja elämä lipuu ohitse. Kuitenkin omanarvontunto ja kunniallisuuden rippeet on yritettävä pitää, tunteiden ryöpsähdyksistä huolimatta. Colin Farrell jää elokuvassa auttamatta objektiksi ja sivuhenkilöksi, mutta tarkoituksella. Tämä elokuva on naisista ja heidän tunteistaan. Lumouksesta, joka päättyy suudelmaan tai kyyneliin. Ja aika usein molempiin, Coppola tuntuu tietävän.
Mari Lindqvist