Ohjaus: Katell Quillévéré
Pääosissa: Tahar Rahim, Emmanuelle Seigner, Anne Dorva, Gabin Verdet, Galatéa Bellugi
kesto: 103 min.
Belgia, Ranska, 2016
ELÄMISESTÄ JA ELIMISTÄ
Ranskalaisen Katell Quillévérén (Suzanne, 2013)ohjaama Niin kauan kuin sydän lyö (Réparer les vivants , 2016) perustuu Maylis De Kerangalin palkittuun romaaniin ”Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät”. Elokuva kertoo tapahtumaketjusta, jossa onnettomuudessa pahoin loukkaantuneen, aivokuolleeksi muuttuneen nuoren miehen sydän päätetään siirtää keski-ikäiselle, sairaalle naiselle. Päinvastoin kuin perinteisissä sairaaladraamoissa, Niin kauan kuin sydän lyö ei kerro kuolemasta ja sitä vastaan taistelusta, vaan elämisestä. Kuten elokuvan yksi lääkäreistä jossain vaiheessa toteaa: luonnolla on tapana tehdä korjausliikkeitä; kalat muuttavat tarvittaessa sukupuoltaan, estääkseen sukupuuttoon kuolemisen, ihmiset saattavat vaihtaa sydämiä ja muita elimiä. Vaikuttava, paisuttelematon elokuva teroittaa aisteja ja huokuu elämänsykettä. Samalla se tulee kertoneeksi yksityiskohtaisesti, mistä elimensiirroissa on kyse ja miten ne tarkalleen ottaen tapahtuvat.
17-vuotias surffausta ja skeittausta harrastava Simon (Gabin Verdet ) on energinen nuori mies, joka on monessa mukana. Lukiolainen Juliettekin (Galatéa Bellugi) ihastuu pyörremyrskyä muistuttavaan Simoniin. Yllättävä auto-onnettomuus muuttaa kuitenkin kaiken. Le Havren sairaalaan viety Simon muuttuu aivokuolleeksi, hänen sydämensä lyö ainoastaan koneiden avulla. Murheen murtamat vanhemmat vanhemmat (Emmanuelle Seigner ja Kool Shen) saavat pian kuulla, että pojan sydän voisi pelastaa jonkun muun elämän. Samaan aikaan Pariisissa sydänsairas, keski-ikäinen Claire (Anne Dorva) punnitsee sydämensiirron mahdollisuutta, että saisi lisää elinaikaa. Pahimpaan valmistautuvat läheiset kannustavat siirtoon, tietäen kuitenkin, että operaation epäonnistuminen on aina mahdollista.
Etenkin Simonin surffikohtauksissa näyttävyytensä osoittava Niin kauan kuin sydän lyö -elokuvan kuvaus on täynnä elämänvoimaa. Katell Quillévéré on onnistunut löytämään kehutusta romaanista elokuvallisia elementtejä, jotka saavat katsojan tuntemaan oman sydämensykkeensä, oli sitten kyse väsyneen sairaanhoitajan tupakkatauosta tai rakastuneen nuoren miehen hengästyttävästä pyöräilystä halki kaupungin. Näyttelijät on valittu taiten. Gabin Verdet Simonina on juuri niin täynnä energiaa, kuin Anne Dorvan Claire sitä uupuneena kaipaa. Emmanuelle Seigner ja Kool Shen Simonin vanhempina muuttuvat lapsensa kuoleman jälkeen näkemään kaiken pelottavan terävästi; kuolemalta ei kukaan ole turvassa; siksi on jatkettava matkaa, koottava palasia kokoon, minkä kykenee. Tärkein päähenkilö on kuitenkin sydän, joka matkaa jatkamaan elämää, toisessa kehossa. Kaksi kaupunkia sykkii taustalla; kaikki ympärillä jatkuu, kävi operaatiossa kuinka hyvänsä.
Yksityiskohtainen, elintensiirrosta asiallista tietoa samalla antava, pienieleinen ja paisuttelematon draama on ranskalaista nykyelokuvaa parhaimmillaan. Sairaalan arjesta ja työntekijöiden vastuusta ja haasteista, pää- ja sivuhenkilöidensä tavallisesta elämästä kertoessaan se muistuttaa tavallisten pienten asioiden ja nautintojen kauneudesta. Nyyhkyelokuvaa odottanut saa lopulta paljon enemmän; onnellisen ja toiveikkaan, hymyilevän elokuvan. Sanalla sanoen: oikein sydämellisen.
Mari Lindqvist