Ohjaus: Steven Spielberg
Käsikirjoitus: Zak Penn & Ernest Cline (perustuu Ernest Clinen romaaniin)
Pääosissa: Tye Sheridan, Olivia Cooke, Ben Mendelsohn, Mark Rylance , Simon Pegg
Pituus: 140 min
Yhdysvallat, 2018
VIRTUAALISTA PELINOSTALGIAA
Monelle 80-luvun lapselle ja nuorelle Steven Spielberg oli aikanaan elokuvan taikamaailman avaava ihmemies. 71-vuotiaan ohjaajakonkarin uusin seikkailullinen science fiction Ready Player One (2018) perustuukin sopivasti Ernest Clinen 2011 kirjoittamaan suosittuun, samannimiseen peliromaaniin ja onnistuu olemaan yhtä aikaa nostalgiatrippi keski-ikäisille ja seikkailuelokuva tämän ajan nuorille. E.T:n, Tappajahain, Indiana Jonesin ja Jurassic Parkin luoja on melkein palannut menestysvuosiinsa ja onnistunut tekemään silti jotain uutta ja raikasta. Tuttua ja turvallista ovat oikeudentajuiset, sydämelliset nuoret nörtit henkilöhahmot, uudempaa osittain 3D-animaationa toteutettu visuaalinen ilme, tekninen toteutus ja viittaukset nykypeleihin. Kaikkein parhaiten elokuva uponnee kuitenkin juuri keski-ikäisiin, niin paljon populaarikulttuurin namedroppausta ja viittauksia elokuvasta löytyy Hohto-elokuvasta Duran Duraniin. Voidaan hyvin uskoa, että nuoren on erittäin helppo saada vanhempansa leffa-seuraksi katsomaan Ready Player Onea, ehkä jopa helpommin kuin toisinpäin.
Elokuvassa eletään vuotta 2045. Wade de Watts (Tye Sheridan ) asuu tätinsä kanssa ankeassa, konteista muodostetussa amerikkalaisslummissa ja kuluttaa päivänsä muiden tapaan OASIS-virtuaaliuniversumissa. Oasiksen kehittäjä, edesmennyt, kulttimaineeseen noussut nörttien kuningas James Halliday (loistava Mark Rylance) on jättänyt virtuaalimaailmaansa perinnöksi pääsiäismunan eli kätketyn aarteen, jonka löytäjää odottavat suuret rikkaudet ja koko Oasiksen täysi hallinta. Koska Wade on nörteistä nörtein ja Hallidayn elämään ja kiinnostuksenkohteisiin, 1980-luvun populaarikulttuuriin intohimoisesti perehtynyt, hän alkaa olla kärkijoukossa pelissä. Waden virtuaalihahmo Parzival joutuu kuitenkin Oasiksessa virtuaaliystäviensä kanssa taistelemaan pahaa Sorrenton(Ben Mendelsohn) johtamaa IOI- suuryhtiötä ja aikaa vastaan saavuttaakseen päämääränsä. Vasta Waden tutustuttua avatar-ystäviensä takana oleviin yllätyksellisiin tosielämän ihmisiin, asiat alkavat edetä ja Wade lähestyy kohti yllätysmunaa, ensimmäisenä, muut munastajat niskaan huohottaen.
Paluu Tulevaisuuteen– elokuvan ja Jurassic Parkin yhdistelmää ajoittain muistuttava pelielokuva vetoaa seikkailullisella vilpittömyydellään. 80-luvun hittikappaleet ja tunnettujen elokuviin ”sisälle” meneminen hurmaavat. Ready Player One tosin unohtaa välillä draaman kaaren ja henkilöhahmojen kehittämisen pelimäiseen räiskimiseen ja huvipuistomaiseen kieputukseen, mutta säilyttää silti sympaattisuutensa. Kuka voisikaan olla rakastamatta elokuvaa, jossa elokuvien ja pop-musiikin, pelien taikamaailmaan uppoutuneet nuoret ovat suurimpia sankareita ja välinpitämättömät, rahaa ahnehtivat, unelmansa kadottaneet aikuiset pahiksia. Toisaalta taisto kiehtovan virtuaalimaailman ja ankean reaalimaailman välillä on monimutkaisempi. Balanssi siihenkin olisi hyvä löytyä, jos joskus tavoitteena on pussata muutakin kuin virtuaalipusuja..
Steven Spielberg on onnistunut tekemään, nykyaikana harvinaisesti, elokuvan, jonka katsoja haluaa myös saada itselleen, elokuvateatterielämyksen jälkeen. Niin paljon yksityiskohtia ja nostalgia-silmänvinkkauksia Ready Player One sisältää, että pauselle ja edestakaisin kelailulle on tarvetta. Tärkeintä elokuvaelämyksessä on yhteenkuuluvaisuuden tunne ja yhteinen kokemus; tämän katsomiskokemuksen haluaa jakaa, uudestaan ja vielä toistamisiin. Siinäkin mielessä Spielberg onnistuu olemaan kuin elokuvan James Halliday. Elokuvallisen perinnön jakaja, yllätysmunien piilottaja. Juuri sopivasti pääsiäiseksi tarjoiltuna.
Mari Lindqvist