Ohjaus: Volker Schlöndorff
Pääosissa: Stellan Skarsgård, Nina Hoss, Susanne Wolff, Bronagh Gallagher, Niels Arestrup, Robert Seeliger
Kesto: 106 min
Irlanti, Ranska, Saksa, 2017
RETURN TO MONTAUK- PALUU VALINTOIHIN
Kauniita, haikeita kuvia tulviva Return to Montauk sai maailmanensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlien kilpasarjassa helmikuussa 2017. Elokuvan on ohjannut 78-vuotias saksalainen Oscar-voittaja Volker Schlöndorff (Katharina Blumin menetetty maine, 1975, Peltirumpu, 1979, Diplomatia, 2014).Tyylikäs kolmiodraama kiskaisee nopeasti mukaansa, saippuaoopperamaisuudestaan huolimatta. Tarinan yllättävä loppu palkitsee katsojan realistisuudellaan; kauniille, menestyville ihmisillekään ei kaikkia miellyttäviä, onnellisia loppuja ole olemassa ja kirjailijan, jos kenen, pitäisi tämä vain hyväksyä. Omien valintojen takana olisi hyvä pystyä seisomaan, koska ne on tehty aikoinaan hyvästä syystä.
Kirjailija Max Zorn (Stellan Skarsgård) saapuu Berliinistä New Yorkiin markkinoimaan vasta julkaistua kirjaansa. Hänen nuori Clara-vaimonsa (Susanne Wolff) on mukana kiertueella. Uudessa romaanissaan Max käsittelee intohimoista rakkaussuhdettaan samassa kaupungissa 17 vuotta sitten. Max haluaa löytää suhteen toisen osapuolen, Rebeccan kaupungista ja selvittää heidän välinsä ja sen, olisiko paluuta vielä menneeseen. Kun Max lopulta löytää suuren rakkautensa, nykyään menestyvän lakinaisen (Nina Hoss), hän saa tämän suostuteltua lähtemään puimaan menneitä Long Islandin kärjessä sijaitsevaan kalastajakylään Montaukiin. Clara-vaimo jää ihmettelemään miehensä katoamista. Kuinka paljon riittää ymmärrystä kirjailijan vapaudelle, taiteen ja filosofian nimissä tehdylle tutkimusmatkalle? Onko kyse vain siitä, että Max haluaa yhtä aikaa sekä syödä että säästää kakkunsa?
Veteraaniohjaaja Volker Schlöndorff on yllättäen tehnyt elokuvan, jonka voi nähdä aivan perinteisenä kolmiodraamana ja rakkauselokuvana, rannallakävelemiskuvineen ja tyylikkäästi pukeutuvine ja filosofisesti puhuvine ihmisineen. Samanlaista vaikutusta se ei tee, kuin edellinen, pienimuotoinen, puhelias kamaridraama Diplomatia (2014), mutta omat, kirkkaat oivalluksen hetkensä löytyvät tästäkin. Elokuvan vahvuus ja heikkous on sen päähenkilössä, Max Zornissa jota Stellan Skarsgård ansiokkaasti ja moni-ilmeisesti esittää. Katsoja helposti vierastaa menestyneen ja monella tavoin onnekkaan Maxin itsekkyyttä ja kylmän analyyttistä tapaa puhua kirjastaan, joka kuitenkin kertoo hänen suuresta rakkaudestaan ja toisaalta myös tuntee sympatiaa ”huonosti menestyvää antiikkikauppiasta” ulkoisesti muistuttavaa kirjailijaa kohtaan. Nuori, kaunis ja älykäs vaimo Clara vaikuttaa olevan kirjailijalle aivan liikaa ja silti tämä haikailee vanhan naisystävänsä perään. Naisen, joka ei edes tunnu tietävän, mitä ajattelisi enää nykyään Maxista.
Elokuvan voima on kuitenkin sen tarkkanäköisyydessä ja naishahmojen todenmukaisuudessa. Etenkin Susanne Wolfin Clara-vaimo on samaistuttava kaikessa loputtomassa rakkaudessaan, kapinallisuudessaan ja epävarmuudessaan. Elokuvan kuvaus, sen visuaalinen, lifestyle-blogimainen kauneus ei onneksi peitä alleen arkipäivän realiteetteja ja raadollisuutta. Ehkä elämän kauneudesta kannattaa nauttia juuri silloin, kun se on kohdalla, menneitä tai tulevia sen enempää haikailematta, tuntuu kaiken nähnyt ohjaaja lopulta sanovan, vain osittain rivien välissä.
Mari Lindqvist
