Ohjaaja: Yorgos Lanthimos
Pääosissa: Colin Farrell, Nicole Kidman, Alicia Silverstone, Raffey Cassidy, Barry Keoghan
Irlanti, Iso-Britannia, 2017
kesto: 121 min.
TÄYDELLISTEN KAUHUN HETKET
Parhaasta käsikirjoituksesta Cannesissa palkitun Yorgos Lanthimosin The Killing of a Sacred Deer (2017) on kreikkalaiseen myyttiin pohjautuva outo ja julma psykologinen draama. Se leikittelee ihmisen kuoleman ja sairauksien pelolla, valtapeleillä ja sadismilla. Colin Farrell, Nicole Kidman ja nuori lupaava Barry Keoghan osissaan tekevät hyytävän taitavaa työtä, mutta elokuvan pelottavin elementti on sen äänimaailma. Ilman sitä laajakuvalinssin vääristämät kuvat ja vinot rajaukset, henkilöiden lyhyet kaurismäkiläiset repliikit voisivat vielä tuudittaa katsojan uppoutumaan tyylikkääseen taidenautintoon . Nyt monotoninen, melodiaa vailla oleva ääniraita piinaa katsojaa alusta alkaen, saaden kurkun kuristumaan ja aavistamaan pahaa viattoman tuntuisissa hetkissäkin.
Steven (Colin Farrell) on taitava sydänkirurgi, joka on naimisissa arvostetun silmälääkärin (Nicole Kidman) kanssa. Varakkaalla pariskunnalla on kaksi lahjakasta ja kaunista lasta. Steven saa yllättäen ystäväkseen ja potilaakseen 16-vuotiaan isättömän Martinin (Barry Keoghan) ja ottaa tämän siipiensä suojaan. Kun Steven esittelee Martinin perheelleen, tapahtumat alkavatkin saada synkkiä sävyjä ja Stevenin on yhä vaikeampi irrottautua Martinista. Koko perhe tuntuu joutuneen kuin kirouksen valtaan. Lopulta Steven on menettämässä elämässään kaiken tärkeän ja joutuu siksi tekemään kammottavan uhrauksen.
Yorgos Lanthimos (The Lobster, 2015, Dogtooth,2010) tutkailee jälleen tarkasti ihmisen käyttäytymistä, viistoa huumoria unohtamatta. Bunuelin, Kubrickin ja Hitchcockin elokuvien henkilöitä hämärästi mieleen tuovat vieraantuneet, viileät päähenkilöt helpottavat aluksi katsomiskokemusta. Colin Farrell Steveninä on sen verran yrmeän ja onton oloinen, ettei häneen varsinaisesti kiinny. Nicole Kidmann täydentää kuvaa ulkoista olemustaan, taloaan sekä uraansa loputtomiin hinkkaavana täydellisyytenä ja lapsetkin, teini-ikäinen tyttö (Raffley Cassidy) ja esimurrosikäinen poika (Sunny Suljic) ovat aluksi kuin virheettömiä nukkeja. Barry Keoghan on yliluonnollisia kykyjä omaavana Martinina uskomaton; miten taitavasti hän kiteyttääkään 16-vuotiaan pelottavan ehdottomuuden, joka kumpuaa sekä koetusta että kokemattomuudesta. Inhimillisyys elokuvaan tuleekin tuskan kautta; kun perhe ymmärtää kohta menettävänsä jonkun läheisistään, jos ei useampaa. Alemmasta yhteiskuntaluokasta tuleva, spagettia ryystävä, takertuva, punakka teini Martin on aluksi vain hieman vaivaannuttava, sitten samaistuttavan sympaattinen ja lopulta äärimmäisen pelottava. Hänestä kun on vain reilua ja tasapuolista, että koska hän on menettänyt isänsä, myös täydellisen perheen pitää menettää joku jäsenensä, isän kohtalokkaan virheen takia.
Halloween-aikaan ensi-iltansa Suomessa saavaa Killing of a Sacred Deeria on vaikea verrata klassisiin kauhuelokuviin. Verta ei juurikaan vuodateta, muuta kuin leikkaussalissa, mutta kauhu on tehokkaampaa, kuin mikään ikinä. Kun ihminen joutuu kasvokkain oman epävarmuutensa ja syyllisyytensä, paniikissa tehtyjen valintojen kanssa, hän on hyvin heikoilla. Silloin vampyyrisadut ja halloween-maskit vaikuttavat merkityksettömiltä, nololta pelleilyltä. Elokuvan yritys saada katsoja polvilleen omien pelkojensa kanssa kyllä onnistuu. Siksikään elokuvaa ei liene suunnattu perinteisille kauhuelokuvaharrastajille; nuorisolle. Tämä vinksahtanut kauhuelokuva vaatii voimia ja kypsyyttä. Se ei päästä otteestaan, ennen kuin katsoja on myöntänyt; pelottavinta on olla ihminen, syyllisyyksineen ja virheineen.
Mari Lindqvist