Ohjaus: Guillermo del Toro
Käsikirjoitus: Guillermo del Toro, Vanessa Taylor
Pääosissa: Sally Hawkins, Octavia Spencer, Michael Shannon, Richard Jenkins, Michael Stuhlbarg, Doug Jones
Kesto: 124 min.
Yhdysvallat, 2017
THE SHAPE OF THE WATER –RAKKAUDEN VOIMASTA
Guillermo del Toro (Kronos, Pan’s Labyrinth) on onnistunut tekemään 13:n Oscar-ehdokkuden ihmeen; hirviöleffan, joka on yhtä aikaa romanttinen, vähemmistöjä puolustava, vanhanaikainen ”mykkäfilmi”-musikaali. Thrilleriä, fantasiaa ja goottimelodraamaa yhdistävä elokuva hehkuu käsittämättömän taitavien näyttelijäsuoritusten loisteessa. Visuaalisesti vaikuttava, kauniin kolkosti kuvattu ja sateesta ja veden kauneudesta nautiskeleva taideteos muistuttaa, miksi elokuvia parhaimmillaan tehdään; niin tunne-elämysten kuin ahaa- oivalluksienkin tähden.
Vuonna 1962 eletään kylmän sodan vainoharhaista aikaa Pohjois-Amerikassa, Baltimoressa. Valtion salaisessa laboratoriossa siivoojana työskentelevä Elisa (Sally Hawkins) elää yksin, mutta ei yksinäisenä. Orpona varttunut, mykkä, ystäviensä kanssa viittomakieltä käyttävä Elisa rakastaa musikaaleja ja sateen ropinaa. Hänen elämänsä muuttuu, kun hänelle ja työkaveri Zeldalle (Octavia Spencer) paljastuu laboratorion tarkoin varjeltu salaisuus. Laboratoriossa säilytetään vankina merenneidon miespuolista vastinetta, Kalamiestä (Doug Jones maskin alla). Virkamiehet näkevät Kalamiehen pelkkänä tuhottavana hirviönä, jota ei saa päästää vihollisten käsiin, Elisa taas näkee rakkauden, voimakkaat tunteet ja älyn olennon silmissä. Kun olento halutaan tappaa ja tutkia, Elisa päätyy uhkarohkeaan pelastusoperaatioon naapurinsa Giles ( Richard Jenkins) ja Zelda apunaan.
Vanhanaikaisesti tunteikas, seksuaalisuutta avoimesti esittävä, 60-luvun tyylin niin elokuvallisesti, tunnelman kuin lavastuksenkin suhteen hienosti löytävä The Shape of the Water (2017) on heikkojen puolella. Päähenkilöt ovat molemmat mykkiä, Zelda on afroamerikkalainen ja Giles homoseksuaali. He, sivulliset ja sorretut ovat kuitenkin niitä, jotka näkevät Kalamiehessä tulevaisuuden, voiman. Kalamies on samaistuttava muukalainen, ihmisyys meissä kaikissa ja elokuvan pahista esittävä amerikkalainen eversti (Michael Shannon) edustaa epäluuloja ja vainoharhoja, joita jokainen varmasti tunnistaa itsestään. Shannon tekee Sally Hawkinsin ohella uskottavaa työtä. Shannonin everstiä on jostain käsittämättömästä syystä pakko vähän sympata, vaikka hänen naisvihansa, rasisminsa ja epäluulonsa kaikkea erilaisuutta kohtaan on halveksittavaa. Sally Hawkins Elisana ei myöskään ole perinteinen sankaritar, vaan edustaa nyky-Hollywoodin loiston vastakohtaa. Elisan hahmo on silti niin liikuttava ja henkisesti kaunis, että hänen puhumisensa ja äänensä kuultuna olisi varmasti ollut pettymys, olisi se ollut millainen tahansa. Hawkinsin voi muistaa monestakin hienosta elokuvasta, usein sivuroolista, mutta nyt Hawkins lunastaa viimeistään paikkansa tähtien keskuudessa. Elokuvan kuvaus (Dan Laustsen) on omaa luokkaansa. Tarkovskin elokuvissa kuvat usein tihkuvat vettä ja samanlainen aistillisuus, veden äänen ja eri muotojen visuaalinen kauneus on tässäkin teoksessa yksi päähenkilöistä, jo tarinaankin vahvasti liittyen.
Kolmetoista Oscar-ehdokkuutta ja Venetsian filmijuhlien pääpalkinto eivät ole The Shape of The Waterin kohdalla liioittelua. Vaikka elokuvan käsikirjoitus on perinteinen, ehkä ennalta arvattavakin, tyylilajien sekoituksesta huolimatta, elokuvan herättämät tunteet ja ajatukset eivät koskaan mene, toivottavasti, pois muodista.
Mari Lindqvist