Ohjaus: Klaus Härö
Käsikirjoitus: Anna Heinämaa
Pääosissa: Heikki Nousiainen, Pirjo Lonka, Amos Brotherus, Pertti Sveholm
Kesto: 95 min.
Tuotanto: Making Movies, Mamocita
Suomi, 2018
MESTARIN JÄLJILLÄ
Klaus Häröllä (Näkymätön Elina, Uusi Ihminen, Miekkailija) on aivan oman näköisiään elokuvia. Jo julisteita myöten sama kiehtova visuaalinen ilme ja luottokuvaaja Tuomas Hutrin luoma tunnelmakylläinen maailma vetävät heti imuunsa. Käsikirjoittaja Anna Heinämaan kanssa Miekkailijassa toiminut menestyksekäs, palkittu yhteistyö jatkuu, samoin kuin pääosan esittäjän, aina ilahduttavan Heikki Nousiaisen kanssa. Toiseen päärooliin nousee syksyinen nyky-Helsinki, tällä kertaa Härö ei siis teekään epookkia. Vaikka elokuvan aihepiiri ja maailma on epätrendikäs, mitä elokuvan sanomakin vahvasti alleviivaa, tekisi mieli tuputtaa elokuvaa nuoremmallekin katsojakunnalle. Ehkäpä taitavan, nuoren Amos Brotheruksen keskeinen rooli tuokin elokuvalle myös muuta kuin varttuneempaa katsojakuntaa.
Ikääntyvä taidekauppias Olavi Launio (Heikki Nousiainen) on jäämässä eläkkeelle. Helsingin Bulevardilla sijaitseva taidekauppa ei enää menesty, myynti on siirtynyt laajalti nettiin ja nuorempien myyjien, joka paikan höylien käsiin, ihmisiä tuntuu kiinnostavan enemmän halvat sisustustaulut kuin aito taide. Kollega (Pertti Sveholm) yrittää vielä toppuutella Ekbergin kahvilassa Olavin lopettamisaikeita, ovathan he yhdessä nähneet monenlaisia vaiheita. Kaiken tämän keskelle yllättäen ilmestyy tyttärenpoika Otto (Amos Brotherus), joka äitinsä Lean myötävaikutuksella vaatimalla vaatii päästä liikkeeseen TET -harjoitteluun. Jääräpää ei ajatuksesta innostu, mutta Lea (Pirjo Lonka) saa hänet lopulta suostumaan, vetoamalla siihen, että Olavi tutustuisi lapsenlapseensa, jota ei ole nähnyt vuosiin. Sattumalta Olavi näkee taidehuutokaupassa signeeraamattoman taulun, jota hän epäilee kuuluisan, Suomessakin asuneen venäläisen mestarin teokseksi. Otosta Olavi saa yllättävän tärkeän yhteistyökumppanin, jonka avulla hän alkaa selvittää taulun alkuperää. Uskaltaako hän kuitenkaan ottaa riskiä toteuttaakseen mahdollisesti unelmansa, tekemään viimeisen elämänsä kaupan, kun vaarana on epäonnistuessa joutua pettämään läheiset ihmiset vielä kerran? Kuinka tärkeää on arvostus kollegoiden silmissä, loppuelämä varakkaana, jos sen tavoittelun hintana on poikki menneet välit rakkaisiin?
Sympaattinen Olavi on omapäisyydessään ja itsekkyydessään uskottavan ristiriitainen. Kortistoa käsin kirjoittamalla pitävä, lankapuhelimella soitteleva, nettimaailman vieraaksi kokeva Olavi osoittaa, että ihminen voi edelleenkin turvautua vuosikymmenien aikana hioutuneeseen tuntemukseen ja näkemykseen. Hutrin nostalginen kuvaus sopii täydellisesti tähän kivijalkakauppiaiden katoavaa lajia kuvaavaan elokuvaan. Kontrastina nähdään uutta Helsinkiä, muun muassa rakennustyömaana olevaa lähiötä, jossa rahavaikeuksissa kamppaileva Pirjon Lonkan upeasti tulkitsema Lea Oton kanssa asustaa.
Enemmän kuin jännitysdraama taulukauppojen onnistumisesta, elokuva on kasvutarina siitä, kuinka vielä elämän ehtoopuolella ihminen voi oivaltaa jotakin silmät avaavan tärkeää. Kun Olavi elokuvan lopulla saa kuulla selityksen, miksi taitelija aikoinaan jätti teoksen signeeraamatta, hän saa lopullisen rauhan. Tärkeää ei ollutkaan, mitä hän oli tavoitellut, vaan aivan muut asiat.
Vahvat näyttelijäsuoritukset, etunenässä toki Nousiaisen pääosatulkinta, upea kuvaus, vanhan ja uuden maailman kohtaaminen ja vanhan väistyminen, lopun armon läsnäolo tekevät elokuvasta unohtumattoman. Siksi sille toivoisi myös ikähaitariltaan laajaa katsojakuntaa. Tärkeintä kun kuitenkin on kohtaamiset ja läsnäolo, mitä tarinakin jo itsessään alleviivaa.
Mari Lindqvist