Ohjaus ja käsikirjoitus: Jordan Peele
Pääosissa:Lupita Nyong’o, Winston Duke, Elisabeth Moss, Tim Heidecker, Yahya Abdul-Mateen II, Anna Diop, Evan Alex, Shahadi Wright Joseph, Madison Curry, Cali Sheldon, Noelle Sheldon
kesto: 116 min.
Yhdysvallat, 2019
KAUHUA PEILITALOSSA
Oscar-palkittu Jordan Peele tarttui esikoisohjauksellaan Get Out amerikkalaiseen rasismiin kauhun keinoin. Hänen uusi, odotettu elokuvansa Us (2019) pohjautuu jälleen Peelen omaan alkuperäiskäsikirjoitukseen, jonka hän on myös ohjannut ja tuottanut. Nyt uusimmassa yhdistelläänkin sitten jo yhteiskunnallisuuden lisäksi psykologiaa, huumoria, populaarikulttuuria ja Raamattua. Elokuvan nimi Us viittaa paitsi meihin itseemme, meidän maapalloomme, kansaamme, perheeseemme, yhteiskuntaluokkaamme, ja siihen että on olemassa me ja ne toiset, vähempiarvoiset, myös Amerikan Yhdysvaltojen kirjainlyhenteeseen. Ja toisaalta siihen, mitä me oikein olemme, pahoine, salattuine puolinemme. Elokuvan satiirinen kerroksellisuus, viittaukset eri suuntiin, oikeasti kammottava kauhu yhdistettynä nokkelaan huumoriin voisi olla sillisalaattia jonkun muun kuin Peelen käsissä. Tarkkaan harkitut kuvat ja iskevä leikkaus tekevät elokuvasta kuitenkin katselukokemuksen, jonka jälkeen tuntuu kuin olisi ollut meditatiivisella vuoristorata- kummitusjuna-, peilisali-kierroksella, jossa tukka nousee pystyyn samalla kun kuitenkin välillä naurattaa aidosti. Ehkäpä osittain siksikin, että elokuvan päätapahtumat sijoittuvat huvipuistoon, jossa huvista tuleekin kauhua ja traumaa.
Elokuvassa Adelaide Wilson (Lupita Nyong’o) matkustaa lapsuudenkotiinsa Pohjois-Kalifornian aurinkoiselle rannikolle. Miehensä Gaben (Winston Duke) ja kahden lapsensa, teini-ikäisen tyttärensä Zoran (Shahadi Wright Joseph) sekä nuoremman pojan Jasonin (Evan Alex) kanssa he asettautuvat rantalomailemaan toisen keskiluokkaisen perheen; Kittyn ja Joshin (Elisabeth Moss ja Tim Heidecker) ja heidän teini-ikäisten kaksoistyttöjensä seurassa. Menneisyyden traumat alkavat kuitenkin vaivata Adelea tutussa ympäristössä. Vuonna 1986 nuori Adelaide (Madison Curry) vieraili paikallisessa rantahuvipuistossa ja karkasi hetkeksi omille teilleen. Rannalla oli ja on edelleen peilitalo, jonka katolla kutsuttiin: ”Tule löytämään itsesi”. Adelaide meni sisään ja hänelle tapahtui jotakin kauheaa. Nyt aikuinen Adelaine alkaa törmätä samassa ympäristössä omituisiin yhteensattumiin, joissa menneisyyden pikku yksityiskohdat toistuvat. Vaikuttaa siltä, että hänen perheensä on suuressa vaarassa, kun illan pimeydessä pihalle ilmestyy heidän omaa perheettään muistuttava toinen perhe räätälinsakset käsissä.
Upeat kaksoisroolit vetävät päänäyttelijät, etunenässä Lupita Nyong’o outoine puheäänineen, ovat elokuvan sydän. Peelen ohjausta ja monimerkityksellistä käsikirjoitusta palvelee myös heijastuksia, peilikuvia, valoja ja varjoja hyväksikäyttävä, punaisella värillä kauhistuttavasti leikittelevä Mike Gioulakisin kuvaus. 80-luvun tuntemuksesta ja Raamatun tietämyksestä, psykologiaan perehtyneisyydestä on apua elokuvan yksityiskohtien merkityksien avaamisessa. Michael Jacksonin Thriller-videon elävät kuolleet, vuoden 1986 hyväntekeväisyystempaus Hands Across America, jolla haettiin tukea asunnottomille ja vähäosaisille, Jeremiaan kirjan 11:11-kohta, Jungilaisen psykoanalyysin varjo-ajatus; kaikki viitteitä, joihin tarttua, tai sitten olla tarttumatta. Us toimii täysin myös taitavasti tehtynä, puhtaan perinteisenä kauhuelokuvana. Ainoastaan pitkittyvä, turhan arvattava ja tavanomaiseksi takaa-ajoksi ja verimässäilyksi yltyvä loppu olisi kaivannut editointimielessä saksia, joita tässä elokuvassa muuten käytetään turhankin innokkaasti muuhun käyttöön.
Us-elokuvan kauhistuttavinta antia on nimensä mukaisesti ihmiset, me itse. Se, kuinka huomaamme, että pahuus löytyy meistä kaikista, kun meitä ja meidän turvallisuuttamme ja hyvinvointiamme uhataan. Elokuvan jälkeen on hyvä muistuttaa Us– elokuvajulisteen mainoslauseen tavoin: Pidä silmällä itseäsi! Peilistä voi löytyä yllätys, juuri kun sitä vähiten odottaisi.
Mari Lindqvist